Tässä sensuroimatonta tekstiä Känkkiksen vuoden takaisesta elämästä. Tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta ajalta. Mutta olen ylpeä itsestäni että olen selvinnyt siitä suht täysjärkisenä ; )

EI HERKILLE SILMILLE

7.2.08

illalla nukahdin sohvalle ja tunnin päästä hannu herätti, ihmettelin missä olen. torkuin hetken ja menin pesemään hampaat. kömmin oman peiton alle ja samalla kuopus aloitti itkeskelyn, kiitti vitusti kun herätit. yhteen asti oli kitinää ja sit huutoa. annoin lääkettä. ja tietenkin vanhin heräs niihin huutoihin.

sillä hetkellä teki kovasti mieli ottaa omat kamat ja lähtee hyvin kauas ja olla palaamatta.

Mietin miten pärjään viikon yksin kun mieheni ja esikoinen ovat reissussa? paniikki iskee että mitä teen tuolle huutavalle pojalle. johtuuko huuto jostain mitä olen syöny? lopetan imettämisen.

vihasin lapsiani yöllä. neljän jälkeen otin kuopuksen tissille ja jäi nukkumaan viereen, kuuden aikaan mieheni siirsi lapsen hänen paikalleen (töihin lähtiessä) että minulla on hiukan enemmän tilaa nukkua.

seitsemän aikaan kuulin iloista höpötystä ja joku puski minua. kuopus oli heränny.

torkuin siinä jonkin aikaa ja poika höpötteli. kohta esikoinen jo huutelee huomenia.

kun nousin sängystä joka paikkaan koski päästä varpaisiin, en saanut itseäni suoraksi kun laahustin hakemaan lastani.

korvat ovat ihan tukossa, kaikki äänet kaikuvat ja kuulostavat kovemmilta mitä ovat.

Silmät rähmii, ovat kipeät ja vaikea avata

siinä matkalla jo meinasin räjähtää ja kun poika ei heti noussut seisomaan matkasängyssään meinas tulla toinen räjähdys. esikoinen oli edelleen meidän sängyssä ja pelkäsin että hän tippuu siellä ryömiessään.

lopulta sain isomman pojan syliin ja mentiin hetkeksi sänkyyn.

ei siinä enää pitkään saanu köllötellä kun piti jo lähtee leikkimään. jumppapallo oli juuttunu hoitopöydän ja pinnasängyn väliin, siitä tuli esikoiselle eka itku, perskele ja mulle kolmas räjähdys, jonka sain pidettyä sisällä. sitten tuli pikku räjähdys ja potkaisin pallon eteiseen.

sitten oli poikien pukeminen. pienemmän kanssa meni hermo kun se ei pysyny paikoillaan vaippaa laittaessa, pelkäsin että raivoissani satutan sitä.

isommalla oli kakka, oli kuvottavaa pestä kakkaista pyllyä.

vihdoin puoli yhdeksän aikaan sain itselleni aamiaista. Pienokainen alkoi jo olla väsyny koitin nukuttaa sen sänkyyn, mutta ei onnistu siellä se mahallaan oli ja huuteli.

otin syliin ja kateltiin muumeja rauhoittui siihen ja laitoin uudestaan sänkyyn, mutta ei taaskaan viihtyny. sitten puin ja laitoin vaunuihin. puin yökkärin päälle ulkovaatteet ja kävelin rinkiä etupihalla jotta toinen nukahtaa.

äippä tuttu soitti, peruin kirpparipöydän en pysty tässä kunnossa myymään. irvistelisin ja vittuilisin ihmisille. en jaksa alkaa lajitella vaatteita saatikka hinnoitella niitä.

Lupasin kyllä leipoa pari kakkua, se on terapiaa.

minulla ei ole yhtään ruokahalua, oksettaa ajatella että pitäisi syödä jotain. kaikki ruoka oksettaa, ei edes tee mieli suklaata, yäk!

mutta on pakko, en voi riuduttaa itseäni, on pako ajatella lapsia. en jaksaisi millään.

vaikea pitää itseään siinä kunnossa että voisi hoitaa lapsia. tosi vaikeaa.

paleltaa kun väsyttää.

paljon pieniä fyysisiä vaivoja, maha tulee kipeäksi kun syö, iho kutisee ja kuivuu, niskassa kutiseva läikkä, korvat vuotaa, oksettaa, huimaa, niskat jumissa, selkään koskee, korvat humisee.

11.6.08

aallon pohja, en jaksa kantaa perheen taakka, asioita ja suunnitella niitä. tuntuu että minua ei kuunnella, vaikka toisin annetaan ymmärtää. hoidan kaiken yksin. koitan hoitaa perhettä ja parisuhdetta ja vielä itseäni jotta jaksaisin mutta en jaksa kaikkea yksin.

tuntuu että mun asiat on tois sijaisia vaikka ne on juuri mun elämä.

minä ratkon aina muiden ongelmat, olen ystävä, minä en saa samaa ystävyyttä takas mitä annan, olen pettyny ihmisiin. kuka auttaa mua?? tarviin nyt oikeesti jotain apua!

kuulin kylillä että minun asioista puhuttu muille, on siinäkin ”ystävä” joka levittelee toisten asioita,

luottamus meni.